Maksoitko valokuvistasi liikaa vai liian vähän?

15.09.2020

Aika on rahaa

Sähköpostiin on kilahtanut viesti. Luen sen läpi ja vastaan muutamaan asiakkaan pohtimaan kysymykseen. Vaihdamme vielä viestit, ennen kuin kuvausaika lyödään lukkoon. Tähän mennessä olen käyttänyt aikaani noin kaksikymmentä minuuttia. Asiakas toivoo, että saisin taltioitua kuviin tietynlaista tunnelmaa, joten suunnittelen etukäteen kuvauspaikan pohjalta asettelua ja ideoin tarinaa. Käyttämäni aika ennen varsinaista kuvausta, on jo noin kolme varttia. Aika on rahaa.


Itse kuvausaika on vain pieni osa kuvaajan käyttämästä työmäärästä. Kuvauspaikat vaihtelevat, mutta esimerkiksi puolen tunnin matka kuvaukseen, tuo kokonaisuudessaan jo tunnin lisää ajankäyttöön ja lisäksi matkakuluja päälle. Tästä syystä kotikuvauksen hinta nousee luonnollisesti korkeammaksi. Studiossa kuvaavilla on kuluja tilasta ja ylipäätään jo kuvauskalusto itsessään maksaa ja paljon. Kuvankäsittelyohjelmat ja nettisivutkin tuovat kuluja. Taustalla tapahtuu kokoajan paljon sellaista, jonka täytyy nimenomaan näkyä omaa arvoaan miettiessä. 

Arvo on kallisarvoista

Mikä maksaa? Yhdessä kuvatiedostossa nimittäin. Aika, arvo ja tekijänoikeus. Valokuva on taidetta, siitäkin huolimatta, että sitä ei olisi ilman kuvattavaa. Ja tässä tapauksessa puhutaan taiteesta, jonka arvo sen ostajalla on jo valmiiksi mittaamattoman korvaamaton. Minkä voisi olla hinta, jolla myisit omia valokuvasi? Millä hinnalla luopuisit tärkeimmistä kuvistasi niin, että et saisi nähdä niitä enää itse. Luultavasti et mistään hinnasta. Valokuvan tuomaa, rahassa mittaamatonta arvoa, voi avata näin. Kuvien arvo on kallisarvoista.

Kuva rakentuu valmiiksi vasta käsittelyvaiheessa. Tämä vaihe vie eniten aikaa ja usein esikatselugalleriaa varten käsitellään kevyesti, vielä lopullisia kuvavalintoja suurempi määrä kuvia. Tämäkin on edelleen asiakkaan etua ajavaa palvelua ja vie aikaa. Koko kuvausprosessin ollessa monivaiheinen ja aikaa vievä, on sillä mahdoton päästä leiviksi asti, jos ajankäyttöä ei huomioi korvauksessa. Päivään ei mahdu määräänsä enempää asiakkaita.

Sinä olet uniikkia taidetta

Jätetään kuvaajan itselleen määrittelemää arvo sikseen ja siirrytään siihen arvoon, jonka kuvat tuovat kuvattaville. Ajatellaan, että palaat joka päivä uudelleen ja uudelleen siihen kuvaan, joka on kehyksissä olohuoneen seinällä -siihen, jonka vierestä kuljet useita kertoja päivässä. Voit laskea sille päiväkohtaisen hinnan. Silloin se jää mitättömäksi ja pienenee päivä päivältä lisää. Kuva on ikuinen, arvoaan kasvattava ja kulumaton hankinta. Kuvat ovat myös usein merkityksellisiä suuremmalle määrälle ihmisiä ja lähtevät eteenpäin useammallekin seinälle. Kuvaaja on määrittänyt kuvien sen hetkisen arvon, mutta arvo kasvaa päivä päivältä korkeammaksi.

Saattaa tuntua hassulta ajatukselta, että kuva sinusta on taidetta ja vieläpä uniikkia sellaista. Taiteen tekemiseen liittyy aina tekijänoikeudelliset seikat ja tässäkin tapauksessa olet ostamassa taiteilijalta hänen tekemäänsä taideteosta. Teoksen ostettuasi, saat täydet oikeudet jakaa ja teettää sitä. Tämä kasvattaa sen arvoa. Kuvaaja saa teoksestaan ostohetkellä kertakorvauksen.

Taide on elämäntapa

Olemme valmiita maksamaan niistä asioita, joita pidämme itsellemme tärkeänä. Allekirjoittanut ei tingi ravintorikkaasta ruoasta, hyvistä kengistä eikä itselle merkityksellisien asioiden toteuttamisesta. Usein myös elämyksiä tuottavien palvelujen tarjoajat, tekevät työtään oikeasti ihan sata lasissa ja täydestä intohimosta. Varsinaisten työtuntien lisäksi, palveluntarjoaja on jatkuvasti metatyömaalla. Taiteen tekeminen on loputon prosessi, elämäntapa. Tapa rakentaa omaa versiotaan siitä, miten näkee ja kokee maailman. Taiteen ostaminenkin vaatii tietynlaista arvomaailmaa kuluttajalta. Valokuvataiteesta puhuttaessa, ostaja ymmärtää sijoittavansa taiteeseen, joka vie arvokasta tietoa vallitsevasta elämästämme kauas tulevaisuuteen ja pitää tätä itselleen merkityksellisenä. Kuvauskokemusta miettiessä, kannattaakin pysähtyä vielä rauhassa pohtimaan, valokuvataiteen merkitystä juuri itselleen. Sen pohjalta on helpompi lähteä etsimään kuvaajaa, joka hinnoittelee oman arvonsa samoilla ajatuksilla.


- Jenni (Valokuvaaja, joka rakastaa merkityksellisyyttä!)